torstai 20. marraskuuta 2014

Paprika-lihamureke

by Meeku
Mureketaikinaanhan voi laittaa melkein mitä tahansa. Tässä yksi versio. 

400 g jauhelihaa (20 %, nauta-sika)
200 g kermaviiliä (6 %)
2 kananmunaa
1 paprika (n. 200 g)
2 sipulia (n. 100 g)
1 tl ruokaöljyä
50 g punaista pestokastiketta
1 dl kaurahiutaleita
1 tl suolaa
1 tl valkopippuria
1 tl paprikajauhetta



- Sekoita kauraryynit kermaviiliin ja anna turvota sen aikaa, kun valmistat paprikan ja sipulin. Mureketaikinasta tulee melko löysä. Jos haluat kiinteämmän taikinan, laita kermaviiliä puolet vähemmän.
- Pilko paprika ja sipuli pieniksi paloiksi ja kuullota öljyssä. Anna jäähtyä tovi.
- Sekoita kauraryyni-kermaviiliseokseen mausteet ja pestokastike.
- Vatkaa kananmunien rakenne rikki ja lisää edellisten joukkoon.
- Lisää lopuksi jauheliha ja sekoita taikina hyvin.
- Levitä mureketaikina leivinpaperilla vuoratulle pellille tai öljyllä voideltuun uunivuokaan.
- Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla n. 45 min. tai kunnes mureke on kypsää. Varo, että pohja ei paistu liikaa. Nosta tarvittaessa uunin keskitasolle.

Reseptistä tulee 6 annosta ja yhdessä annoksessa on n. 300 kcal.
 


Lohi-perunasosevuoka

Tämä makoisa vuokaruoka on muunnos Valion reseptistä, joka käy jopa 1-vuotiaille - miksei siis myös aikuisille :-)

Alkuperäinen resepti: http://www.valio.fi/reseptit/lohi-perunasosevuoka-alkaen-1-v/

500 g loimulohta
500 g perunoita
200 g porkkanoita
100 g sipulia
180 g ruohosipulituorejuustoa (Pirkka)
2 dl ruokakermaa (15 %, Valio)
1-2 rkl soijakastiketta (Kikkoman, vähäsuolainen)
175 g juustoraastetta (Mozzarella 21 %)
(1-2 kananmunaa)


- Pilko perunat, porkkanat ja sipuli ja keitä kypsäksi suolattomassa vedessä. Kaada vesi pois ja soseuta ainekset perunasurvimella. Jos haluat täysin sileän muusin, käytä lisäksi sauvasekoitinta tai sähkövatkainta.
- Sekoita ruokakerma ja tuorejuusto keskenään. Lisää seos juuresmuusin sekaan. Sekoita tasaiseksi.
(- Valmis vuoka on melko löysää. Jos haluat, että muusista tulee kiinteämpää, sekoita / vatkaa tässä vaiheessa joukkoon 1-2 kananmunaa.)
- Laita lohi paloina öljyllä kevyesti voidellun vuoan pohjalle.
- Kaada soijakastike lohipalojen päälle. Jos pidät soijakastikkeen mausta, laita hieman enemmän, esim. 3-4 rkl.
- Levitä muusiseos lohen päälle.
- Levitä juustoraaste pinnalle.
- Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla n. 30 min.

Reseptistä tulee 7 annosta ja yhdessä annoksessa on n. 371 kcal.




torstai 6. marraskuuta 2014

Munamuffinit


Munamuffinit ovat aika hauskoja aamu- tai välipaloja. Sienisalaatti sopii erinomaisesti muffinien kaveriksi. Bongasin alkuperäisen reseptin Facebookista ja kokeilin erilaisilla täytteillä. Tässä ohjeessa kalorit on laskettu eri täytteiden keskiarvona.

6 kananmunaa
2 rkl rasvatonta maitoa
1 iso paprika (120 g)
2 pientä punasipulia (70 g)
30 g meetwurstia
40 g juustoa
4 luumutomaattia
100g makrillia
suolaa, mustapippurirouhetta

Voitele muffinivuoka kevyesti öljyllä, laita täytteet pohjalle ja kaada päälle munamaito. Täytteenä kaikissa on pohjalla kuullotettua paprikaa ja punasipulia, muina täytteinä ylärivissä meetwurstia, keskellä makrillia ja alla luumutomaattia ja juustoa. Kaikki olivat hyviä, mutta kyllä se juusto kruunaa ruoan... :-)

Reseptistä tulee n. 12 annosta ja yhdessä annoksessa on n. 80 kcal.




Alkuperäinen resepti löytyy Facebookista Neelos's Kitchen -sivulta nimellä Egg muffins:
https://www.facebook.com/621189601267771/photos/a.621425141244217.1073741843.621189601267771/711992028854194/?type=1

Makeat sipulirenkaat

Resepti löytyy Kotilieden Lindströmin pihvien reseptin yhteydestä:
http://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/lindstrominpihvit

2 isoa sipulia
3 tl öljyä
tilkka (n. 2 rkl) siirappia
ripaus suolaa ja valkopippuria
½ dl vettä

- Leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi ja kuullota ne öljyssä.
- Lisää suola, valkopippuri ja siirappi ja hauduta miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia.
- Nosta haudutettu sipuli esim. murekeannoksen päälle.



Reseptistä tulee 4 annosta ja yhdessä annoksessa on n. 70 kcal.
Tuplamäärä (8 annosta) sipulirenkaita riittänee n. 12 annokseen lihamureketta, jonka ohjeen löydät tästä blogista: aura-punajuurimureke.
 

Helpot lihapullat

by Meeku

3/4 dl kaurahiutaleita
1,5 dl vettä
400 g nautajauhelihaa, 10 %
1 iso sipuli
1 tl suolaa (tai 1½ tl, jos pidät suolaisemmasta)
1 tl valkopippuria
1 tl paprikajauhetta

- Sekoita kaurahiutaleet ja vesi ja anna turvota 5-10 min.
- Sekoita pieneksi pilkottu sipuli, suola, paprikajauhe ja valkopippuri kaura-vesiseokseen.
- Lisää jauheliha ja sekoita lihapullataikina tasaiseksi.
- Tee pieniä pyöryköitä uunipellille.
- Paista 225 asteessa uunin keskitasossa 15-25 min.

Reseptistä tulee 18 lihapullaa ja yhdessä lihapullassa on n. 44 kcal.

Helppo kalakeitto


by Meeku

Mausta keitto makusi mukaan vasta sen kypsyttyä. Timjami on aika kiva mauste myös kalaruokaan.

400 g seitiä
3+3 dl vettä
3 pientä perunaa (n. 150 g)
2 porkkanaa
1 sipuli
suolaa
valkopippurijauhetta
timjamia

Yhdessä annoksessa on n. 150 kcal.

- sulata kala, pilko ja keitä kypsäksi kattilassa 3 dl:ssa vettä
- pilko kasvikset ja keitä kypsäksi 3 dl:ssa vettä sillä aikaa, kun kala kypsyy (eri kattilassa)
- kun ainekset ovat kypsät, yhdistä kala ja vihannekset liemineen
- mausta keitto ja anna hautua tovi

Reseptistä tulee 3 annosta ja yhdessä annoksessa on n. 150 kcal.


Aura-punajuurimureke ja makeat sipulirenkaat

Punajuurimureke on laiskan kokin versio Lindströmin pihveistä. Jos syömässä on suurempi joukko, voi murekkeen helposti leikata annospaloiksi. Jos haluat jämäkämmän taikinan, lisää nestettä haluamasi määrä (hieman vähemmän kuin ohjeessa) vasta lopuksi. Sinihomejuuston voi hyvin jättää pois, jos ei pidä sen mausta. Tarjoile mureke esim. perunoiden tai muusin, makeiden sipulirenkaiden ja kaali-puolukkasalaatin kera.

Murekeresepti noudattelee pitkälti Kotilieden Lindströmin pihvien ohjetta:
http://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/lindstrominpihvit

Aura-punajuurimureke

800 g jauhelihaa (nauta, 10 %)
2 isoa sipulia
1½ tl ruokaöljyä (esim. rypsi-oliivi)
470 g etikkapunajuuria (Rainbow, 470 / 700 g)
2 dl punajuurien säilöntälientä
2 dl vettä
2 dl korppujauhoja
2 tl suolaa
2 tl valkopippuria
4 kananmunaa
150 g sinihomejuustomurua (esim. Aurajuusto)

- Raasta punajuuret ja kaada raaste sekä purkkiin jäänyt punajuurien säilöntäliemi (n. 2 dl) kulhoon.
- Lisää korppujauhot ja vesi ja anna turvota n. 10 min.
- Pilko sipulit pieniksi, kuullota öljyssä ja lisää seokseen.
- Mausta suolalla ja valkopippurilla.
- Lisää jauheliha ja kananmunat ja lopuksi sinihomejuustomuru.
- Levitä mureketaikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille levyksi tai muotoile uunivuokaan.
- Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla n. 45 min. tai kunnes mureke on kypsä (riippuu murekkeen paksuudesta).

Reseptistä tulee 12 annosta ja yhdessä annoksessa on n. 235 kcal.


Makeat sipulirenkaat

Tuplamäärä (8 annosta) sipulirenkaita riittänee yllä olevalle määrällä lihamureketta.

Resepti löytyy Kotilieden Lindströmin pihvien reseptin yhteydestä:
http://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/lindstrominpihvit

2 isoa sipulia
3 tl öljyä
tilkka (n. 2 rkl) siirappia
ripaus suolaa ja valkopippuria
½ dl vettä

- Leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi ja kuullota ne öljyssä.
- Lisää suola, valkopippuri ja siirappi ja hauduta miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia.
- Nosta haudutettu sipuli murekeannoksen päälle.

Reseptistä tulee 4 annosta ja yhdessä annoksessa on n. 70 kcal.